HOJAS BLUES BAND

Electric  Blues

Hojas Blues Bandin (perustettu 1966) historiallinen merkitys on kiistämätön. Vaikka se ei ollutkaan Suomen ensimmäinen bluesbändi, oli se kuitenkin tienavaaja suomalaiselle bluesmusiikille aikana, jolloin rock oli vasta rantautunut maahan. 1969 bändiin liittyi uusi solisti Sonny Boy Magnusson, Suomen ensimmäinen vakavasti otettava bluesharpisti.  Hän  tuli laajasti tunnetuksi aiemmasta Harp yhtyeestään, joka on todennäköisesti Suomen ensimmäinen pelkästään bluesia esittänyt bändi. Harpissa vaikutti myös kitaristilegenda Albert Järvinen ennen Hurriganesiin liittymistään.

Yleisradion studiolla taltioitiin radio-ohjelmaa varten Hojas Blues Bandin livesoittoa jo 1970-luvun alussa, mutta ensimmäiset varsinaiset levytykset tehtiin 1980, jolloin ilmestyi EP Blue North Recordsin "Finnish Blues" sarjassa. Polarvox julkaisi 1983 täysimittaisen albumin "Sekatyömies", jonka ajanmukaiset suomenkieliset sanoitukset teki Juice Leskinen. Yhtye toimi ja keikkaili aktiivisesti 1990-luvun alkuun asti, jolloin kakkoskitaristi ja viulisti Reijo Pöykiö lähti omille teilleen ja toiminta muuttui satunnaisemmaksi.

2002 tapahtuneen kitaristi Markku Malkamäen yllättävän kuoleman jälkeen Hojas Blues Band esiintyi enää harvakseltaan ja kokoonpanoon liittyivät pianisti Pentti Solonen ja kitaristi Kari Karpo, joka oli jo aiemmin tuuraillut keikoilla kitarassa ja bassossa. Tämä kokoonpano, johon kuuluivat myös alkuperäisjäsenet basisti Kari Vakkuri ja rumpali Jorma Vuorinen, esiintyi viimeisen kerran 21.7. 2004 Myllyblues festivaalilla. Keikka taltioitiin ja on saatavana levynä "Live at Myllyblues". Vakkuri menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen syksyllä 2005  ja bändin toiminta loppui.

Ei mennyt kuitenkaan pitkään ennen kuin jäljellä olevat jäsenet alkoivat saada esiintymispyyntöjä. Tammikuussa 2006 Hojas Blues Band esiintyi Grass Lake Blues Festivaalilla ja myöhemmin yksityistilaisuuksissa. Basisti Sauli Törmälä, jonka soittotyyli sopii täydellisesti Hojas saundiin, liittyi mukaan onnekkaiden yhteensattumien kautta. Lisäyhteensattumien ansiosta hän onnistui hankkimaan itselleen Vakkurin vanhan Guild basson, joten alkuperäistä henkeä on mukana edelleen. Bändi keikkaili matalalla profiililla erilaisissa yksityistilaisuuksissa Suomessa ja Ruotsissa ennen virallista paluukonserttia Helsingissä kesäkuussa 2010.

Musiikkinäytteet CD-levyltä "Live At Myllyblues"     TILAA CD TÄSTÄ







Juliste A2      m/v A2       Juliste A3      m/v A3      Juliste A4      m/v A4      Lavakartta


1980


1969

Hojas Blues Bandin historiaa ja kuvia

http://www.blues-finland.com/news3/news0047.html

http://www.blues-finland.com/news5/news0202.html

http://www.bluesnews.fi/bncd005.htm

Erityiskiitokset Honey Aaltoselle esittelystä, jonka tekstiä on tälle sivulle vapaasti lainailtu.